Herttalaina blogi – miten valitsen lainatuotteen oikein?

Tämän kertaisessa blogikirjoituksessamme lähdemme käsittelemään sellaista aihetta, joka ihan varmasti on saattanut monelle lainanhakijalle tulla eteen. Eli, koska netin lainapaikoilta löytyy nykyisin todella upeasti ja monipuolisesti erilaisia lainatuotteita, (joka on siis totta kai vain ja ainoastaan hyvä asia), niin välttämättä lainanhakija ei tiedä että mikä niistä voisi olla omiin tarkoituksiin kaikkein parhaiten soveltuva.

Tässä blogikirjoituksessa käsittelemme siis hieman näitä erilaisia lainakategorioita ja sitä että minkälaisia kokemuksia niistä yleisesti ottaen kuluttajilla on. Kannattaa siis ehdottomasti lukaista eteenpäin ja katsoa myös se, että mitä lainanottajat ovat kyseisistä lainoista olleet mieltä!

Valitse lainatuote oikein

Eli, vaikka siis erilaisia lainatuotteita on siis vähän joka lähtöön nykyisin ja niillä voi rahoittaa vaikka remontin, auton oston, uuden kodinkoneen oston, lomamatkan, romanttisen viikonlopun tai oikeastaan ihan mitä tahansa, niin lainanhakijan kannattaisi kuitenkin ensimmäisenä, ennen lainan hakemista miettiä se että mikä niistä olisi paras mahdollinen.

Yleisimmät lainatuotteethan ovat kulutusluotto, joustoluotto ja pikavippi ja nyt esittelemme jokaisen niistä hieman tarkemmin ja nostamme esiin muutamia asiakaskokemuksia jokaiseen lainatuotteeseen liittyen.

Kulutusluotto 500 – 70 000 euroa

Koitetaan tehdä tästä mahdollisimman yksinkertaista, eli jos siis tarvitset hieman isompaa lainasummaa ja se olisi tarkoitus käyttää juurikin vaikka johonkin edellä mainittuun, eli remonttiin, auton vaihtoon, lomamatkaan tai siis kuluttamiseen yleensäkin, niin silloin luonnollisesti paras laina tuote sinulle on kulutusluotto. Kulutusluotto on haettavissa netin lainapaikoilta yleensä 500 – 70 000 euroon saakka ja hakeminen tapahtuu näppärästi verkkohakemuksen välityksellä. Lainapäätöksen saat nopeasti ja rahat tilille jopa muutamissa minuuteissa tai ainakin yleensä saman päivän aikana.

Kulutusluoton avulla saatiin vihdoin mökin kesäkeittiö valmiiksi ja päästiin viettämään mukavia kesäiltoja. Laina oli helppo hakea ja itselleni yllätys oli se, että lainasivustolta sai palvelua tosi hyvin koko lainanhakuprosessin ajan. Hyvä kokemus siis!

Markku

Joustoluotto 100 – 5 000 euroa

Jos taas tilanteesi on sellainen, että tarvitset usein itsellesi pientä vararahastoa luottokortin tapaan, niin silloin hyvä valinta voisi olla joustoluotto eli tililuotto. Tätäkin lainamuotoa löytyy nykyisin tosi hyvin netin lainapaikoilta ja ne ovat myös siitä käteviä, että niissä ei tarvitse nostaa koko lainasummaa kerralla, vaan juuri sen verran kun itselle sattuu sopimaan. Kaiken lisäksi tässä lainamuodossa kuluja ja korkoja kertyy vain ja ainoastaan nostetun luoton määrästä. Joustoluotto onkin tosi kätevä olla olemassa ja moni käyttääkin sitä vähän niin kuin luottokortin sijaan. Joustoluottoa voi hakea 100 – 5 000 euroa.

Pidän arjen vararahastona joustoluottoa, josta voin nostaa vaikka ennen tilipäivää rahaa jos tarve vaatii. Onpa sen avulla tullut rahoitettua myös joitakin ostoksia, viimeiksi uusi telkkari. Mukava lainatuote, kun takaisinmaksu on joustavaa ja kulut on edullisia!

Maarit

Pikavippi 20 – 2 000 euroa

Pikavippi hän ei paljon esittelyjä kaipaa, sillä se on yksi vanhimpia kuin myös tunnetuimpia netin lainatuotteista. Kerrotaan nyt kuitenkin vielä, että kyseessähän on siis nopea, helppo ja näppärä lainatuote, jolla voi helposti paikata pienen rahantarpeen tuossa tuokiossa. Pikavipit on nykyisin myös todella hyväehtoisia, sekä kuluiltaan edullisia. N ovat siis tarkemman harkitsemisen arvoisia lainatuotteita. Pikavippiä voi hakea 20 – 2 000 euroa.

Pikavipin avulla on tullut monta kertaa pelastettua viikonloppu, kun tili on ollut nollilla. Se on ainakin itselle toiminut hyvin, kun sitten palkan tultua olen vain maksanut vipin takaisin samantein. Eli korkoja ja kulujakaan ei ole juurikaan päässyt kertymään.

Petri

Vertaile lainat Herttalainalla

Eli siis,yleisimmät lainatuotteet ovat kulutusluotto, joustoluotto, pikaluotto ja pikavippi. Tämä on siis varmasti selvää kauraa kaikille, kuin myös se että mihin mikäkin edellä mainituista lainatuotteista soveltuu.

Seuraava asia kuitenkin joka saattaa pistää lainnahakijan pohtimaan hieman tarkemmin on se, että mistä sitten löytää itselleen sen kaikkein edullisimman ja hyväehtoisimman lainatuotteen?

Hyvä idea voikin olla esimerkiksi se, että tutustut esimerkiksi Herttalainalla meidän arvosteluihin ja löydät sieltä tosi mahtavasti tietoa kaikista edellä mainituista lainatuotteista. Tämän lisäksi kannattaa myös hyödyntää lainavertailupalveluja, sillä niissä voit täyttää vain yhden lainahakemuksen ja saat sillä itsellesi useita hyviä lainatarjouksia suorastaan uskomattoman nopeasti!

Eli tämän blogikirjoituksen ideana on siis osoittaa se, että lainan hakeminen netistä ihan todellakin on äärimmäisen helppoa ja nopeaa tänä päivänä. Kaiken lisäksi siinä on vielä sellainen upea homma, että lainanhakijan ei todellakaan tarvitse olla yksin lainaa etsimässä, sillä lainaprosessissa apuna ovat paitsi Herttalaina, kuin myös lainasivustojen asiakastuet. Kaiken kruunaa se, että lainapaikkoihin voi olla yhteydessä sekä tietokoneen kuin myös mobiililaitteen välityksellä. Eli lainan voi hakea niin halutessaan myös liikkeessä ollessa.