Pikavippi vai luottotili?
Tämänkertainen blogikirjoituksemme käsittelee pikavipin ja luottotilin eroja. Kuten moni tietää, lainamarkkinat muuttuvat jatkuvasti ja suuria muutoksen tuulia tuovat tullessaan aina myös lakimuutokset, joista viimeisin astui voimaan 1.9.2019.
Syyskuussa 2019 asetettiin siis uusi 20% korkokatto, joka määrittelee lainoille koron sekä muut vuosi kustannukset (150 €).
Lainatuotteet muuttuvat kuluttajien tarpeiden mukaan
Luonnollisesti myös kuluttajien toiveet ovat vaikuttaneet lainatuotteiden muokkautumiseen, sillä ajat muuttuvat ja tämän myötä myös lainatuotteiden tulee muuttua. Nykyisin moni valitseekin pikavipin asemasta mielummin luottotilin eli joustoluoton, tilanteessa, jossa tarvitaan pieni laina nopeasti tilille.
Pikavippi ja joustoluotto eroavat toisistaan varsin paljon, sillä pikavippi maksetaan lainanhakijan tilille kertamaksuna, kun taas joustoluottoa lainaaja voi nostaa aina silloin kun extra rahalle on tarvetta.
Yhteinen tekijä kyseisille lainatuotteille on kuitenkin se, että ne ovat kummatkin nopeasti saatavilla ja niissä lainasummat eivät nouse kovinkaan korkeiksi.
Näiden kahden edellä mainitun lainatuotteen lisäksi markkinoille on myös tullut muita uusia lainatuotteita. Sellaisia ovat esimerkiksi yhdistelylainat ja kulutusluotot. Lainamarkkinat siis elävät ja muokkautuvat jatkuvasti, kun lainapaikat pyrkivät kehittelemään entistä kuluttajaystävällisempiä lainoja asiakkailleen.
Nykyiset kuluttajat ovat nimittäin myös hyvin valveutuneita ja osaavat vaatia, vertailla ja kilpailuttaa. Tämä aiheuttaa luonnollisesti painetta luotonmyöntäjissä ja ns. pakottaa ne tarjoamaan entistäkin parempia lainatuotteita. Voisin sanoa että lainanhakijan kannalta asiaa katsottuna, nykyiset lainamarkkinat ovat varsin miellyttävät asioida.
Luottotili/joustoluotto (500 – 5 000 €)
Syy miksi moni lainaaja on tänä päivänä kääntynyt luottotilin/joustoluoton puoleen on siis se, että kyseinen lainatuote on todella joustava. Siinä jokaiselle lainaajalle määritellään oma luottoraja eli limiitti, jonka puitteissa laina on jatkuvasti käytettävissä.
Joustoluoton takaisinmaksu on myös todella joustavaa, sillä niille ei ole yleensä määritelty kuukausittaisia lyhennyssummia valmiiksi. Lainaaja voi siis itse päättää minkä verran lyhentää luottoaan takaisin kuukausittain. Lainapaikat ovat kuitenkin yleensä määritelleet jonkun minimilyhennyserän, joka tulee vähintään maksaa.
Luottotili on myös siitä mukava lainatuote, että siinä kuluja ja korkoa kertyy vain nostetun luoton määrästä. Tästä syystä luottotili onkin mitä parhain arjen vararahasto, jota voi hakea valmiiksi ja nostaa vain silloin, kun lisärahalle olisi syystä tai toisesta tarvetta.
Kun tarkastelee luottotilin ominaisuuksia, on hyvin helppo ymmärtää, miksi siitä on tullut todella suosittu lainatuote nykyisin.
Pikavippi (20 – 2 000 €)
Pikavipit olivat ensimmäisiä puhelimella ja netissä haettavia lainatuotteita. Ne saapuivat kovalla ryminällä markkinoille ja saavuttivat nopeasti suuren suosion. Hyvin äkkiä kuitenkin huomattiin, että niiden myöntäminen ja hinnoittelu tulisi olla paremmin säänneltyä.
Lainanhakijoiden onkin hyvä tietää, että nykyiset markkinoilta löytyvät pikavipit ovat täysin erilaisia kuin ensimmäiset pikavipit. Nykyiset ovat nimittäin sekä lainaehtojensa, maksuaikataulujensa kuin myös hinnoittelunsa suhteen huomattavasti kehittyneempiä, voisikin sanoa, että ne ovat paranneltuja versioita vanhoista pikavipeistä.
Pikavippi on siis lainatuote, joka maksetaan kertamaksuna lainaajan tilille. Yleensä pikavipit myös maksetaan takaisin suhteellisen nopealla aikataululla. Tämä lainatuote on siis ollut markkinoilla jo kauan ja on lunastanut paikkansa nopeana, helppona ja kätevänä lainatuotteena.
Pikavippi on siis edelleen varteenotettava vaihtoehto äkillisessä ja pienessä rahapulassa.
On myös mukavaa, että niillä joskus ollut huono maine on häviämässä. Tämän päivän pikavipit ovat nimittäin hyviä ja edullisia lainatuotteita, jotka eivät ole sen kalliimpia kuin muutkaan lainat.
Kumpi lainoista sopisi sinulle paremmin?
Se että kumpi edellä mainituista lainatuotteista on itselle parempi valinta, riippuu täysin lainarahan tarpeesta, käyttökohteesta sekä lainaajan omista mieltymyksistä ja toiveista.
Jos lainarahan tarve on säännöllistä, eli pientä lainaa tarvitaan usein, esimerkiksi aina ennen palkkapäivää, niin sellaisessa tapauksessa luottotili/joustoluotto on ehdottomasti parempi valinta. Se nimittäin toimii hyvin samalla tapaa kuin luottokortti, tuoden kaivattua joustoa elämään.
Tililuotto/Joustoluotto edut:
- Joustava takaisinmaksu
- Edullinen lainatuote
- Aina käytössä myönnettyyn luottorajaan saakka
- Kätevä vararahasto
- Ei tarvita vakuuksia tai takaajia
- Kuluja ja korkoa kertyy vain nostetun luoton määrästä
- Voit käyttää luottoa mihin haluat
Jos taas tarvitaan mahdollisimman nopeasti pieni summa lainarahaa, vaikkapa yllättävän laskun maksuun tai johonkin muuhun äkilliseen rahantarpeeseen, voi perinteinen pikavippi puoltaa hyvin paikkaansa.
Pikavippi edut:
- Helppo hakuprosessi
- Lainapäätös välittömästi
- Ilman vakuuksia saatavilla
- Nopea tilille maksu
- Alhaiset lainakriteerit
- Sinun ei tarvitse kertoa mihin tarkoitukseen pikavippi haetaan
- Nykyisissä pikavipeissä hyvät ehdot ja kulurakenne
Mieti siis kumpi lainatuotteista palvelisi sinua parhaiten? Kummassakin on omat hyvät puolensa ja mikä parasta, niiden hakeminen on myös todella helppoa nykyisin. Pieni lainarahan tarve, yllättävä lasku tai muu menoerä ei siis ole missään nimessä syy stressaantua, ratkaisu löytyy helposti. Voit esimerkiksi täyttää sivuiltamme löytyvän Herttalaina lainahakemuksen ja kilpailuttaa nopeasti useita kymmeniä luotonantajia!